Ääni ja vimma 2004, Euforia semifinaaleihin


Ääni ja vimma 2004 kilpailussa esiintyi yhteensä 120 bändiä ja vaikutusvaltainen tuomaristo valitsi 40 semifinalistia.
Karsintoja on jo käyty kolmena aikaisempana viikonloppuna, kun lauantaina 3.4.2004 aamuvarhaisella starttaa myös Euforian keikkabussi. Eija Aron luotsaama ajokki suuntaa kulkunsa kohti Helsingin Kannelmäen nuorisotaloa. Euforian esiintymisvuoro alkaa klo 18.45, joten esiintymishenkeä nostattavia taukoja on matkan aikana riittävästi. Ensin näyttävä kaupunkikierros Helsingin keskustassa ja sitten itse pääkallopaikalle, jossa nuoria muusikonalkuja kuhisee kuin muurahaisia. Muutaman aikaisemman bändin esityksestä käy selväksi miten tapahtuman tila ja tuomaristo toimivat. Koittaa hetki, jolloin tapahtuman juontaja Mari Vesala esittelee Eurajoelta saapuneen bändin. Mari ylistää sitä miten hienoa on, kun bändi on aktiivinen ja saapuu kilpailuun pitkän matkan päästä.
Sitten tärähtää rokki soimaan ja lavalla tosissaan näkyy ja kuuluu se aito rock-meininki. Kolmen biisin setti menee reippaasti ilman turhia epäröivä välispiikkejä. Päätös kappaleen, Great stereos on fire, jälkeen Euforia saa raikuvat ja ansaitut suosionosoitukset yleisöltä. Tuomaristo vetäytyy hetkeksi tekemään päätöksiään jatkoon menijöistä. Kun Harri Hakanen (YLE X) ja Kärtsy Hatakka (Waltari) saapuvat lavalle kertomaan palautteita, jännitys suorastaan roikkuu ilmassa. Palaute on rehellistä, joten myös huonoista puolista ja parantamisen tarpeista tulee tiukkaa kommenttia. Viimein on Euforian palautteen vuoro. Lähes kaikki kommentit ovat erittäin positiivisia.

Kommentit menivät suunnilleen näin:

Harri Hakanen: Meinas suu lentää auki kun bändi astui lavalle, laulajan ääni hyvä, vertailua Alanis Morrisette, Granberries, jne. Valmis paketti. Heti perään huomio että soittokin sujuu ja yhteensoitto tiukkaa. Makee discokomppi Great Stereos on Fire biisissä. Kun jaksatte vaan paahtaa, tästä tulee iso juttu.

Kärtsy Hatakka: Tiukka paketti, oikein sujuvaa, huomaa että on soitettu yhdessä, laulajalla hyvä ääni, kehityskelpoinen. Päätetty että biisit menee hyvin, mutta lisää elävyyttä lavalle. Visuaalisuus kuosissa, bändi on tosissaan. Tehkää nyt vaan lisää biisejä. Great stereos on fire A-osa on killeri, kertsi pitää laittaa hierontaan. Biisien tekoa vaan, muuten jo niin lähellä.

Palautteen jälkeen paluumatkalle lähtö tapahtuu hyvissä tunnelmissa. Jonkin ajan kuluttua kotijoukoilta tulee puhelu. Ääni ja vimman nettisivuilta on käynyt ilmi, että Euforia on päässyt semifinaaleihin. Riemuhuuto on niin voimakas, että Hiacen vanhat kattopellit meinavat ratketa liitoksistaan. Loppumatka sujuu hyvin tapahtumia kertaillessa, riemukkaita sorsapillifanfaarioita soitellessa ja hienoa täyden kuun ja revontulien täyttämää yötaivasta ihaillen. Saapuminen Eurajoelle tapahtuu keskiyöllä kellon lyödessä tasan 12. Taianomaista menestystä Euforialle jatkossakin.




Menomatkan tunnelmia



EEEE=Euforia Edustustavana Eduskuntatalon Edessä



Lavalla jatkopaikan valloitustyössä



Banneri sen kertoo: Deluxe Music



Arvon tuomarit antavat palautteita



Semifinalistien on helppo hymyillä
paluumatkan tauolla mo(te)llin edustalla


Teksti: Teemu Kauppi, Kuvat: Kartanlukija Kauppi ja Euforian tytöt

www.demokellari.com