![]() |
KeloRock raikasi taas 15.5.2004 Eurajoella. Tämän kaksivuotis synttäreitään viettävän tapahtuman järjestämisestä vastaa Karkki & Parelma yhteistyössä Eurajoen nuorisotoimen ja monien pikkuapulaisten kanssa. Tänä vuonna lavalle kiipesi kuusi lupaavaa bändiä: Kohtu Nakkilasta, Broncos Kankaanpäästä, Euforia Eurajoelta, Coldtreat Porista, SaraLee Jyväskylästä, Wiidakko Lahdesta ja My Fate Tampereelta. Vaikka Bändit eivät vielä ole ehtineet porautumaan suuren massayleisön aivohyytelöön, monet ovat ehtineet muun keikkailun ohella niittämään mainetta menestymällä hyvin mm. kovatasoisissa bändikatselmuksissa. Tämä kaikki Orjatorin loihtiman äänentoiston ja valojen kanssa teki paketista, 5 euron lipun hintaan nähden, todella antoisan. Paikalle oli saapunut parisen sataa nuorta rokkailemaan, mutta varttuneempaa rokkikansaa oli paikalla vähemmistö. Tänä vuonna Kelossa ei ollut anniskelua, jonka vuoksi ilmeisesti vanhempi jäärä ei paikalle, kotisohvaltaan halpakossu ja lenkkimakkara kädessä, loistavista esiintyjistä huolimatta vaivautunut. Jäämme odottamaan mielenkiinnolla millaisessa mittakaavassa KeloRock 2005 esittäytyy. Kuvat puhukoot puolestaan tämän vuoden meiningistä. |
Valokuvat: Teemu Kauppi
www.demokellari.com