Advancing Breakers Crew ABC

Ylärivi (vasemmalta) Jamppa, Ville, Jere. Alhaalla Krista ja Teemu

Huittislainen Advancing Breakers Crew on roikkaillut yhdessä syksystä 2002 lähtien. Varsinaiseen posseen kuuluvat Jere, Ville, Juuso, Teemu, Jamppa, Mari ja Krista Huittisista sekä Matias ja Santeri Eurasta. ABC kokoonpano on esiintynyt ja kilpaillut eri puolella Suomea, sekä myös ulkomailla. ABC on tanssinut mm. nykytaiteenmuseo Kiasman URB-lähiökulttuurifestivaaleilla.

Jere ja Jamppa kuuluvat hiphopin ja breakdancen maajoukkueeseen, joten molemmat ovat menestyneet hyvin myös SM-tasolla katutanssilajeissa. 12-vuotiaalla Jerellä on halluussaan breakin alle 16v. SM-pronssi, aluemestaruus, MM-kisoista 19. sija ja valittiinpa Jere vielä syksyllä 2004 yhdeksi lupaavimmaksi bboyksi The Ultimate Bboy Jam-tapahtumassa.

ABC-ryhmän ohessa toimii myös pelkästään street-tanssiin keskittyvä ryhmä, ABC Family, jonka ohjaamisesta vastaavat Krista ja Jamppa. Ryhmässä tanssivat Jampan ja Kristan lisäksi Eini, Riikka, Kaisa ja Johanna.

Uusin aBckru:n projekti on katutanssiteos I FEEL. Se kertoo tanssin avulla erilaisista tunnekokemuksista. Teoksen on nähnyt Satakunnan alueella yli 1600 katsojaa.

ABC:n tanssijat ovat iältään 12-22-vuotiaita, mutta eipä se ole menoa haitannut, päinvastoin. Pääasia tässä hommassahan on hauskanpito!
Lisätietoa, infoa tulevista keikoista sekä kuvia ja videoita crewistä löytyy osoitteesta: www.battle.at/abckru

Breikkiä ja katutanssitunteja järjestetään kevään 2005 aikana seuraavasti:
Lauttakylän lukiolla/HAYO:n salissa:
torstaisin alkeet klo 18-18.45 ja jatkotaso 19-19.45. (Ohjaajana Jamppa)
Eurajoen yhteiskoululla:
torstaisin klo 14.40-15.40 7-12 vuotiaat ja klo 15.45-16.45 yli 13-vuotiaat (Ohjaajana Mari)
Ensi kesän Pitkis Sport-leirin breikkiohjauksesta vastaa ABC - Tervetuloa mukaan! Voitte myös tilata erilisen breikkikurssin tai ABC:een esiintymään.

Lisätietoja: abckru@dnainternet.net




I FEEL-katutanssiteoksesta. Kuvassa Jere (etummaisena), Teemu ja Ville



Jampan rinkisestitystä


www.demokellari.com